Emma Klingenberg (1982)

on suomenruotsalainen näyttelijä ja laulaja, jonka intohimona on aina ollut tarinoiden kertominen, ja niiden kertominen musiikin kautta on hänelle aivan erityisen suuri intohimo!

”Hänen lauluäänensä on sensaatiomainen. Pehmeät jazztyyliset sävelmät sopivat hänelle parhaiten, mutta hän hallitsee useita eri tyylejä” — ÖT, C. Cederholm-2018

Hän on syntynyt ja kasvanut Pietarsaaressa, Suomessa. Vuonna 2005 hän valmistui ensimmäisenä suomalaisena Göteborgin Teaterhögskolanin musikaalilinjalta. Olemme voineet nähdä hänet näytelmissä, konserteissa, elokuvissa, tv-sarjoissa ja musikaaleissa sekä Ruotsissa että Suomessa. Viimeksi (2017–2018) näimme hänet yleisön ja kriitikoiden ylistämässä Edith Piafin roolissa Åbo Svenska Teaterin Edith Piaf -esityksessä ”Piaf – en kadu mitään”. 2020-2023 hän näytteli sekä Florence Colleymoren roolia Adde Malmbergin ohjaamassa komediassa ”The play that goes wrong” Svenska Teaternissa Helsingissä että The Girlin roolia Jakob Höglundin ohjaamassa musikaalissa ”Once” Lilla Teaternissa. Syksyllä 2023 hän näyttelee André Wickströmin ohjaamassa revyyssä ”Fina pipor” Svenska teaternissa.

Åbo Svenska Teaterissa hän teki (2015–2016) toisen unohtumattoman roolisuorituksen ahvenanmaalaisen Maijan roolissa musiikkiteatteriesityksessä ”Myrskyluodon Maija”, jonka ohjasi Jakob Höglund. Muihin Emman vuosien varrella näyttelemiin rooleihin kuuluvat muun muassa: Judit Svenska Teaternin musiikkiteatteriesityksessä ”Ingvar”, Ann Egermann musikaalissa ”A Little Night Music” (SE), Dorothy Wasa Teaterin esityksessä ”Ihmemaa Oz”, Sugar Norrbottensteaternin musikaalissa ”Some like it hot” (SE), Pikku Myy Svenska Teaternin näytelmässä ”Kungen i Mumindalen”, Irina Svenska Teaternin musiikkinäytelmässä ”Det hjärta man har”, useammat roolit Lilla Teaternin revyyssä ”Va va de ja sa”, Maria Svenska Teaternin musikaalissa ”The Sound of Music”, Stina tv-sarjassa ”Fanny” (YLE), Anna tv-sarjassa ”Steffi” (YLE), Petra lyhytelokuvassa ”Tredje dejten” (Parad), useammat roolit humoristisessa tv-sarjassa ”Finlands historia” (Poolboy productions/YLE), ensi-ilta keväällä 2020.

Emmalla on myös laaja konserttikokemus ja on tehnyt solistiesityksiä muun muassa Tenerife Symphony Orchestran, Turun filharmonikoiden, Göteborgsmusikenin, Vantaan Viihdeorkesterin sekä Borås symfoniettan kanssa.

Emmalle myönnettiin Joulukuussa 2022 Barbara Helsingiusin palkinto ja 2018 hän sai Stina Krookin palkinto. Vuonna 2010 hänelle myönnettiin Erna Tauron stipendi ja vuonna 2003 hän sai Jenny Spennertin palkinnon.

“Emma Klingenberg suorastaan elää Piafia, välillä melkein pelottaa, kuinka hyvin hän on omaksunut sen persoonallisuuden, jota Edith Piaf aikanaan säteili. Hänen roolisuorituksensa keskipisteenä on paitsi Klingenbergin ilmeikäs näytteleminen myös hänen suurenmoinen äänensä, jossa on juuri sellainen itsevarmuus ja vibrato, jotka Piafin rooliin uskaltautuvan voidaan odottaa omaavan.” — /YLE, T. Jansson-2015

Hänen roolinsa voidaan nähdä teemoina muunnelmineen, naisina, jotka ovat kohtalonsa muovaamia, mutta jotka tekevät niillä jotain poikkeavaa ja enemmän. Samoin Emma Klingenberg on arka tulkitsemilleen elämänkohtaloille, mutta hän tekee roolitulkintoja, joissa näkyy myös Emma Klingenberg itse. Hän nostaa naiset, tekee heistä näkyviä, käsitettäviä ja eläviä. Klingenbergissä on juuri oikea yhdistelmä pysyvyyttä ja joustavuutta. – / STINA KROOK, palkinto- 2018