”Mä kevätpuron juoksulle kauniin laulun teen
ja kuu saa kuulla hiljaisuuden kieltä.
Mä linnut kiedon harppuni herkkään säveleen
ja soinnuin hellin yksinäistä mieltä.”

Nuuskamuikkusen kevätlaulusta



Musiikki oli tärkeä osa Tove Janssonin elämää ja taiteellista luomista. Tove omistautui laulutekstien tekemiseen jo lapsena ja jatkoi niiden kirjoittamista läpi elämän. Hänen repertuaarinsa kasvoi ajan mittaan laajaksi, käsittäen rakkauslauluja, irstaita lauluja, lauluja merelle, luonnolle, ystäville ja Muuminlaaksolle, teatteriesityksiin kirjoitettuja lauluja sekä lauluja, joita hän itse soitti Klovharun saarella, kun tuuli suhisi ja haitari houkutteli enemmän kuin maalauskangas.

Emma hankkeen synnystä:

”Eikö Tove Janssonin saaren jokaista kiveä ole jo käännetty?”

Keväällä 2018 olin aikeissa tehdä Tove Janssonin lauluteksteistä konsertin kun huomasin, että materiaalia oli yllättävän vaikea löytää. Tietoja löytyi vähän sieltä ja täältä, eivätkä lähteet olleet erityisen luotettavia. Saman laulun alkuperää kuvattiin usein puutteellisesti ja vaihtelevasti. Päätin ottaa asiasta selvää ja konserttia muotoillessani laittaa tiedot järjestykseen ja luoda yleiskatsauksen. Kun myöhemmin samana keväänä sain käteeni yhden Toven muistikirjoista, jonka otsikkona oli ”Revyitä ja lauluja”, ja aloin tutkia sen mittavaa sisältöä, ymmärsin, että konsertin ensiesitystä olisi pakko lykätä.

Viimeisen puolentoista vuoden aikana olen näyttelijätyöni ohella tutkinut Tove Janssonin laulutekstejä ja hänen elämänsä musiikkia. Onnekseni olen saanut pääsyn Toven kotiin ja ateljeehen Ullanlinnassa, missä olen voinut käydä läpi Toven jälkeen säilynyttä materiaalia (ja sitä kyllä löytyy!). Olen myös päässyt perehtymään Toven läheisen ystävän, teatterijohtaja Vivica Bandlerin arkistoon, tutkiskelemaan säveltäjä Erna Tauron nuotteja Kansallisarkistossa sekä käymään läpi niiden Lilla Teaternin esitysten repertuaareja ja asiakirjoja, joissa Tove on ollut mukana. Olen soittanut, meilannut ja tavannut koko joukon avuliaita ihmisiä kaikkialta Pohjoismaista, jotka ovat etsiskelleet kirjeitä ja nuotteja ullakoissaan, jakaneet muistojaan ja lähettäneet minulle arvokasta materiaalia postitse. Olen lukenut kirjeitä ja päiväkirjakirjoituksia ja tarkasti pannut muistiin kaiken, mikä liittyy Toven elämän musiikkiin.

Elin itse siinä uskossa, että me jo tiesimme kaiken Tove Janssonista, että kaikki oli merkitty muistiin ja analysoitu, että hänen saarensa kaikkia kiviä oli jo väännelty ja käännelty, tarkasteltu sekä iltahämärässä että täydessä auringonvalossa. Nyt tiedän paremmin. Yksi kauneimmista kivistä voi vielä huuhtoutua rannalle juuri siihen, mihin astut jalallasi. Odotan innolla, että voin näyttää sen sinulle.


Oletko Japanissa? Vieraile Tove Janssonin Kokemus-museossa, joka sijaitsee Hannon kaupungissa aivan Tokion läheisyydessä. Emma Klingenberg on tuottanut ja levyttänyt kaksi Tove Janssonin laulua, jotka soivat museonäyttelyn yhteydessä. Video levytyksestä löytyy alhaalta.

Monta kiinnostavaa yhteistyötä on tulossa, joten seuraa hankkeen etenemistä tykkäämällä Emma Klingenbergin virallista FB-sivua, johon jaetaan uutiset ensimmäisenä! Voit myös tutustua hankkeeseen Moomin Charactersin omilla sivuilla. Tervetuloa matkaan Tove Janssonin musikaaliseen maisemaan!


Varaukset:

Sähköposti: tove@emmaklingenberg.com

Kuvaaja: Karl Vilhjálmsson 2020